Saimaannorppa ja ihminen – sosiaalisesti kestävän luonnonsuojelun haaste

,

Saimaannorppa ja ihminen -kirja esittelee saimaannorpan suojelukiistan esimerkkinä nykyisen luonnonsuojelupolitiikan ongelmista, joista yksi keskeinen on eri sidosryhmiä edustavien ihmisten välisen luottamuksen mureneminen.

Vaikka saimaannorpan kanta on nykyään kiistatta suurempi kuin 1970- tai 1980-luvuilla, suojelu silti kärjistyi 2000-luvulla kiistelyksi eri tahojen välillä. Mistä oikein on ollut kysymys? Ainakaan ei yksin norpasta. Väliin kiivaskin keskustelu saimaannorpan suojelusta niveltyy mutkikkaalla tavalla muun muassa paikallisten elinkeinojen murrokseen, muuttuviin käsityksiin hallinnon rooleista, maassamme 1980-luvulta alkaen puhjenneisiin toistuviin suojelukiistoihin, ja mitä ilmeisimmin myös vuonna 1995 toteutuneeseen Suomen jäsenyyteen Euroopan unionissa. Taustalla häälyy jääpesiin synnyttävän norpan lisääntymismahdollisuuksia uhkaava ilmastonmuutos.

Kirja kertoo ihmisistä, joille saimaannorppa on eri syistä merkityksellinen eläin. Me ihmiset annamme luonnolle äänen omilla arvoillamme sekä tiedoillamme, ja määrittelemme, mikä luonnossa on arvokasta, mitä luonnossa suojellaan ja miten. Koska meidän luontosuhteemme ovat jo lähtökohdiltaan erilaisia, tulee luonnonsuojeluun liittyvistä konflikteista helposti pirullisia − eikä niihin ole helppoja ratkaisuja.

Kirjassa annamme lukijalle mahdollisuuden samaistua kirjassa puheenvuoron saaneiden eri sidosryhmiä edustavien haastateltavien asemaan, peilata sitä taustoittamaamme suomalaisen luonnonsuojelun ja suojelukonfliktien historiaan ja näin laajentaa käsitystään konfliktien syistä ja seurauksista. Kirja myös pohtii, miten vastaavilta konflikteilta voitaisiin välttyä tai millä keinoilla luottamus olisi mahdollista palauttaa kiistoihin ajautuneiden osapuolten välille. Tälle opille on käyttöä maailmassa, jossa erilaisten luontoon kohdistuvien paineiden kasvaessa myös luonnonsuojelukonfliktien määrä tulee vääjäämättä kasvamaan.

Kirjan julkistamisseminaari järjestetään Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Helsingissä 14.3.2018 klo 14.30-17.00. Tervetuloa!

Kirjoittajien esittely ja yhteystiedot:

FT Minttu Jaakkola (s. 1973) on koulutukseltaan ekologi ja evoluutiobiologi. Jaakkola on kestävän kehityksen ja sidosryhmävuorovaikutuksen asiantuntija, joka työskentelee tällä hetkellä ratkaisukeskeistä ympäristötutkimusta rahoittavan Maj ja Tor Nesslingin Säätiön tutkimusjohtajana. minttu.jaakkola@nessling.fi, p. 040 1696325

Dos. Timo Vuorisalo (s. 1959) on koulutukseltaan biologi, ja toimii Turun yliopistossa ympäristötieteen lehtorina. Hän tutkii evoluutioekologiaa, ympäristönsuojelun historiaa ja kaupunkiekologiaa. timo.vuorisalo@utu.fi, p. 040 554 0079

HT Lasse Peltonen (s.1968) on ympäristökonfliktien ratkaisun professori Itä-Suomen yliopistossa. Peltosen tutkimus on suuntautunut ympäristökonflikteihin ja niiden ratkaisumahdollisuuksiin, paikalliseen ympäristöpolitiikkaan ja yhdyskuntien kestävään kehitykseen. lasse.peltonen@uef.fi, p. 050 466 7204

 

0 kommentit

Kommentoi

Haluatko liittyä keskusteluun?
Ole hyvä ja osallistu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *