Uusi julkaisu kertoo kansalaisyhteiskunnan aloitteellisuudesta yhteistoiminnallisuuteen

,

Uusi julkaisu kuvaa monipuolisesti huhtikuussa 2019 Jyväskylän Paviljongissa järjestetyn kolmipäiväisen Järvipäivät-tapahtuman antia. Lisäksi Järvipäivät-julkaisu valottaa sitä, kuinka kansalaisyhteiskunnan toimija vähäisistä resursseista huolimatta pystyy merkittävästi edistämään ympäristönhallintaa, kehittämään vesiensuojelun yhteistyöverkostoja sekä tuottamaan uudenlaisia toimintamalleja.

Julkaisu löytyy tästä (pdf). Julkaisun kansikuva

Järvipäivät-tapahtuman taustalla on pienen yhdistyksen määrätietoinen toiminta. Pelastetaan reittivedet ry (PRV) on jo vuosien ajan ollut aktiivinen vesien hyvän tilan puolestapuhuja. Se on järjestänyt kansalaistilaisuuksia, tehnyt selvityksiä, lobannut päättäjiä ja virkamiehiä sekä vaikuttanut mediassa. Yhdistyksestä on muodostunut sateenvarjo useille järvien hoitokunnille. Se on tehnyt myös aktiivista yhteistyötä kalastuskuntien kanssa. Yhdistys on saanut suuren joukon kansalaisia toimimaan puhtaiden vesien puolesta.

Järvipäivät oli tapahtumana suuri ponnistus pienelle, ilman palkattua henkilökuntaa toimivalle yhdistykselle. Lähtökohtana oli yhtäältä Keski-Suomen liiton johdon näkemys pintavesien tilan parantamisen tarpeesta ja toisaalta liiton johdon valtuutus koordinoida ja tehdä konkreettisia toimenpiteitä vesistöjen tilan parantamiseksi. Yhdistys ryhtyi yhteistyöhön Suomen Luonnonsuojeluliiton sekä Jyväskylän yliopiston CORE-hankkeen tutkijoiden kanssa tavoitteiden toteuttamiseksi ja niihin liittyvän Järvipäivät-tapahtuman organisoimiseksi.

Yhdistys koki, että maakunnan asukkaiden saaminen järviä koskeviin tilaisuuksiin on tärkeää. Niinpä Järvipäivät järjestettiin Metsämme- ja Retkelle-messutapahtumien yhteydessä Jyväskylän Paviljongissa. Näihin tapahtumiin osallistui 11 000 kävijää. Järvipäivien avajaistilaisuus pidettiin kutsuvieraille perjantai-iltana 26.4.2019. Kohderyhmänä olivat Jyväskylän valtuuston jäsenet, nuorisovaltuuston jäsenet, maakuntavaltuuston jäsenet sekä keskeiset vaikuttajat Keski-Suomessa ja Jyväskylässä. Tilaisuuteen osallistui noin 120 ihmistä. Puhujina avajaistilaisuudessa olivat Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto, Jyväskylän nuorisovaltuuston puheenjohtaja Olli-Pekka Louniala, Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen, Keski-Suomen maakuntajohtaja Tapani Mattila ja Keski-Suomen läänintaiteilija Marko Hämäläinen.

Järvipäivät 2019 -julkaisu on itsessään myös hyvä esimerkki PRV:n edistämästä yhteistoiminnallisuudesta. Kirjoittajina ovat PRV:n ja CORE-hankkeen edustajien lisäksi Pro Päijänne ry:n varapuheenjohtaja Päivi Halinen, Metsäkeskuksen eräsuunnittelija Veijo Honkanen, Saarijärven kaupungin eläköitynyt ympäristösihteeri Kalle Laitinen, Jyväskylän yliopiston Bio- ja ympäristötieteiden laitoksen tutkija Linda Mustajärvi, Suomen luonnonsuojeluliiton vesistölähettiläs, hankekoordinaattori Anita Pätynen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun yliopettaja Minna Tunkkari-Eskelinen, Jyväskylän kaupungin maisema-arkkitehti Mervi Vallinkoski ja Keski-Suomen liiton ympäristöpäällikkö Reima Välivaara.

Pelastetaan Reittivedet ry:n kotisivut

Pelastetaan Reittivedet ry:n Facebook-sivut

 

Tapio Litmanen ja Miikka Salo

Kirjoittajat tutkivat CORE-hankkeessa kansalaisyhteiskunnan roolia yhteistoiminnallisessa hallinnassa. He työskentelevät Jyväskylän yliopistolla, Tapio Litmanen sosiologian professorina CORE-hankkeen kansalaisyhteiskuntaa koskevasta osion vetäjänä ja Miikka Salo tutkijana.

 

 

0 kommentit

Kommentoi

Haluatko liittyä keskusteluun?
Ole hyvä ja osallistu!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *