Oregonin malli: ”hallinnon tehtävänä ei ole toteuttaa politiikkaohjelmia, vaan ratkaista ongelmia”

,

Oregonin osavaltio Yhdysvaltain luoteisrannikolla on itselleni kiinnostava tutkijavierailun kohde kolmesta syystä. Ensiksi, vietin täällä lukioiässä vaihto-oppilasvuoden 1985-86, ja paluu Oregonin maisemiin tuo mieleen mukavia muistoja. Retket rannikolle, jokilaaksojen patikointireiteille ja Mount Hoodin lumihuipulle palaavat mieleen. Paikallisessa jäätelöbaarissa oli 31 eri makua ja MTV-kanavalla pyöri uusia ja ihmeellisiä musiikkivideoita. Toiseksi Oregon vertautuu monin tavoin Suomeen: 4,2 […]

Järvipäivät kokosi yhteen vesihuolta kantavia toimijatahoja Keski-Suomessa

,

Kansalaisten vuosikymmeniä jatkunut huoli lähivesiensä tilan muutoksista on saanut Keski-Suomessa viranomaisilta kasvavaa huomiota ja synnyttänyt uudenlaista yhteistoimintaa. CORE oli mukana kansalaisjärjestöjen Keski-Suomen liiton rahoituksella järjestämässä Järvipäivät-tapahtumassa. Järvipäivien paneelissa asiantuntijat tarjosivat tuoreen näkökulman turvemaiden muokkauksen humusongelmaan: Kansalaisten huolen taustalla on kevytrakenteinen humus, jota viranomaisten sedimenttitutkimukset eivät tavoita. Yhteistoimintaa järviluonnon arvostuksen lisäämiseksi CORE-hanke on ollut mukana yhdessä […]

Karttapohjaiset osallistumistyökalut aktiivisen kansalaisuuden edistäjinä

,

Karttapohjaisilla osallistumismenetelmillä tarkoitetaan verkkopohjaisia kyselyjä, joiden avulla kansalaisten kokemuksellista paikkatietoa voidaan kanavoida suunnitteluammattilaisten käyttöön. Näiden menetelmien suosio on ollut kasvussa, koska kerätty tieto saadaan digitaalisesti suoraan kartalle ja on siten helposti integroitavissa maankäytön suunnitteluprosesseihin. Karttapohjaiset kyselyt ovat myös yksi muoto elektronisesta demokratiasta, jonka on nähty edistävän aktiivista verkkokansalaisuutta. CORE tutki sitä, missä määrin karttapohjaiset työkalut […]

Vaelluskalojen tukalaan tilanteeseen etsitään ratkaisua ekologisesta kompensaatiosta – millä ehdoin se voisi toimia?

,

Parhaimmillaan vaelluskaloihin liittyvä ekologinen kompensaatio on kuin kolmella jalalla seisova jakkara: onnistuessaan se on ekologisesti kestävä, sosiaalisesti hyväksyttävä ja taloudellisesti tarkoituksenmukainen. STN-hankkeiden Coren ja BlueAdaptin sekä Luonnonvarakeskuksen Puhos-hankkeen työpajassa todettiin, että vaelluskalakompensaation tulee edetä vain, kun kaikki kolme jalkaa seisovat vakaasti. Vaelluskalakantojen heikon tilan ei odoteta kohentuvan itsestään, joten uusille suojeluinstrumenteille on kova tarve. Kompensaatio on viimeinen vaihtoehto Vaelluskalojen ekologisella […]

Soten umpikuja antoi opetuksen osallistumisen ja konsensuksen etsimisen hyödyistä

,

Sote-umpikujan analyyseissa on kiinnitetty huomiota muun muassa sote-ratkaisun monimutkaisuuteen ja suureksi paisuneeseen mittakaavaan, hallituksen sisäisiin lehmänkauppoihin ja vaikeuksiin huomioida perustuslakiasiantuntijoiden kritiikkiä. Yhteistä tahtotilaa ei tahtonut löytyä ja prosessin jäljiltä nousi vielä epäilys siitä, oliko päätösten kannalta olennaisia laskelmia hautautunut valtionvarainministeriön pöytälaatikkoon. Heikki Hiilamo viittaa tuoreessa kirjoituksessaan myös kuiluun arkisen käyttäjäkokemuksen ja ulkoa tulevan ”top-down”-uudistuksen – […]